tiistai 9. huhtikuuta 2013

These scars remind me that the past is real.

Olin kerran masentunut. Oli kerran aika kun viiltelin henkisen kivun lievittämiseksi, joskus vain tunteekseni jotain ja toisinaan koska minulle sanottiin kuinka elämäni rakkaimpien olisi parempi olla ilman minua. Oli kerran aika kun kuuntelin muita. Oli kerran aika kun en ollut itselleni tärkeä.

6 vuotta ensimmäisestä syvästä partaterän ja minun ystävyyden alkamisesta, vähemmän vuosia (vuosia kuitenkin!) sen loppumisesta aloitin välittämään itsestäni ja tajusin, että mitä muut minusta ajattelevat ja mitä he minusta sanovat - se ei ole välttämättä totta ja minun ei pitäisi sen antaa itseeni vaikuttamaan.
Siitä on vain lyhyt kun opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja olemaan sinut itseni kanssa kaikin puolin.

En ole hullu miksi minua sanotte. 
En ole väkivaltainen kuten te luulette.
Ette tiedä salaisuuksia mitä kannan sisälläni, en itseni takia vaan niiden takia kenen takia te minut pahaksi tuomitsette. 


Viikonloppuna oli tatuointimessut ja vaikka olenkin ihan persaukinen, niin silti päätin lopullisesti sulkea oven yhteen menneisyyteni asiaan. Arvet joita aina piilottelen isojen rannekorujeni ja pitkähihaisten paitojeni taakse ovat vihdoinkin pysyvästi piilossa.
En häpeä menneisyyttäni, sillä se muistuttaa minua siitä kuinka ihmisiin ei voi luottaa. Kuinka ihmiset tuomitsevat ja luulevat tietävänsä asioista kaiken vaikka ovatkin kuulleet vain toisen puolen tarinoista. Mutta vihasin niitä kysyviä katseita kun ihmiset huomasivat rikkinäisen tatuointini ja muut arvet.
Myöhemmin voisin niistä messuista kirjoittaa vähän enemmän :)

Joskus ihmiset uskalsivat kysyä "mitä on tapahtunut" ja saatoin lyhyesti vastata "elämä". Ja tottahan se on. Ehkei menneisyyteni ole niin paha, sillä ajattelen, että (valitettavasti) on muita jotka ovat kokeneet pahempaa.

Noh, halusin jollakin tapaa selittää seuraavat kuvat, ilman että kukaan jää miettimään miksi ranteeni oli rikki. Nyt kuitenkin rumia arpia koristaa kaunis kurre! <3
ps. Pahoittelen kuvien laatua, ensimmäinen vähän epätarkka ja toinen on kännykkäkuva :)

Ennen, näkyy hieman tuo 'patti' arpi tuossa sivussa.

Jälkeen

2 kommenttia:

  1. Vaikka itse vihaan sitä, kun ihmiset sanovat, että tietävät, miltä minusta tuntuu ja mitä olen käynyt lävitse niin sanon tämän silti: I feel you. Jokaisella meistä on menneisyys, toisilla kipeämpi, toisilla parempi. Koettu suru ja tuska ovat kuitenkin aina yksilöllisiä ja asiat niin henkilökohtaisia, että niihin on toisen mahdotonta täysin samaistua.

    Uusi kurretatuointisi on hieno. Ja vaikka se peittääkin arvet muiden silmistä, on se silti hyvänä muistutuksena itselle. Ei siksi, että tapahtumiin haluaisi palata takaisin tai että ne olisivat olleet mukavia. Uskon sen toimivan muistutuksena siitä, mitä on ollut, mutta erityisesti myös siitä, mitä on nyt. Siitä, _kuka_ olet nyt. Elämästä tulee aina arpia, henkisiä ja fyysisiä. Niiden kautta kuitenkin vahvistumme. Omassa menneisyydessäni on myös kipeitä asioita. Asioita, joiden olisin toivonut menevän toisin. Kuitenkaan en kadu mitään enkä halua muuttaa mitään, en vaikka minulle annettaisiin siihen mahdollisuus. Sillä silloin en olisi sama ihminen kuin nyt. En olisi minä. Etkä sinäkään _sinä_.

    Eksyin blogiisi Joannan kautta. Liityin lukijaksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! <3
      Ja tottakai, vaikka kokemukset eivät ole samoja, silti voi yrittää ymmärtää :)
      Ja tuota kanssa hain, että se toimii muistutuksena, mutta toisin kuin arvet isessään - tämä muistuttaa nyt sitä mistä olen päässyt yli :)

      Ja Joanna on ihana <3 Kiitos lukijaksi liittymisestä ^^

      Poista