keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tatuointi allergiaa



Siitä on jo aikaa kun oman kurreni otin koristamaan kättäni ja nyt kun se on täysin parantunut huomasin siinä eräänä päivänä yhden pienen kutiavan näpyn korvan kohdalla... No minä kun en kovin hyvin hillitse itseäni tälläisissä tilanteissa - raavin sen rikki ja tämä kuin rutto levisi koko tautuointiini! No siis, ei ihan koko tatuointiini vaan valkoisen musteen kohdille.
Näpyt lisääntyivät ja kutisevat edelleen kuin mitkäkin pikku paholaiset. Sitten se iski; olen allerginen tälle kyseiselle valkoiselle musteelle.

Pahin virheeni oli raapiminen, no siis tyhmäkin tietää ettei saa raapia, mutta jos kukaan muistaa aikaa kun oli itsellä vesirokkoa tai vastaava ja teki vain mieli raapia! Mikään ei tunnu pahemmalta kuin pienet pikkuiset näppylät jotka jokaisesta hipaisusta kutiavat asteen enemmä ja niitä ei saisi raapia.

Näkyy hieman rupea niistä kohdista mitkä olin raapinut rikki


Pienen googlettamisen jälkeen sain tietää, että tämä on harvinaista - mutta tapahtuu. Pahimmissa tapauksissa tatuointi on jouduttu poistamaan, että pääsee käsiksi ihottumaan ja sitä suoraan hoitamaan (HAH, en ikinä suostuisi!). Mutta onneksi vähän kortisonivoidetta ja antihistamiinia niin paranee.
Itse joudun vielä käyttämään  sideharsoa leiman päällä että en paääse terävillä kynsilläni tuhoamaan tätä taideteosta sen enempää.

Kävin lääkärissä ja tämä määräsi minulle sitten perus rasvaa ja Sibicortia, olin sen verran raapinut nuo näpyt läpi, että jos siinä olisi joku tulehdus ollut niin sen sai hoidettua sitten sillä.



IIKS! Toivottavasti paranee pian... This is driving me crazy!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

These scars remind me that the past is real.

Olin kerran masentunut. Oli kerran aika kun viiltelin henkisen kivun lievittämiseksi, joskus vain tunteekseni jotain ja toisinaan koska minulle sanottiin kuinka elämäni rakkaimpien olisi parempi olla ilman minua. Oli kerran aika kun kuuntelin muita. Oli kerran aika kun en ollut itselleni tärkeä.

6 vuotta ensimmäisestä syvästä partaterän ja minun ystävyyden alkamisesta, vähemmän vuosia (vuosia kuitenkin!) sen loppumisesta aloitin välittämään itsestäni ja tajusin, että mitä muut minusta ajattelevat ja mitä he minusta sanovat - se ei ole välttämättä totta ja minun ei pitäisi sen antaa itseeni vaikuttamaan.
Siitä on vain lyhyt kun opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja olemaan sinut itseni kanssa kaikin puolin.

En ole hullu miksi minua sanotte. 
En ole väkivaltainen kuten te luulette.
Ette tiedä salaisuuksia mitä kannan sisälläni, en itseni takia vaan niiden takia kenen takia te minut pahaksi tuomitsette. 


Viikonloppuna oli tatuointimessut ja vaikka olenkin ihan persaukinen, niin silti päätin lopullisesti sulkea oven yhteen menneisyyteni asiaan. Arvet joita aina piilottelen isojen rannekorujeni ja pitkähihaisten paitojeni taakse ovat vihdoinkin pysyvästi piilossa.
En häpeä menneisyyttäni, sillä se muistuttaa minua siitä kuinka ihmisiin ei voi luottaa. Kuinka ihmiset tuomitsevat ja luulevat tietävänsä asioista kaiken vaikka ovatkin kuulleet vain toisen puolen tarinoista. Mutta vihasin niitä kysyviä katseita kun ihmiset huomasivat rikkinäisen tatuointini ja muut arvet.
Myöhemmin voisin niistä messuista kirjoittaa vähän enemmän :)

Joskus ihmiset uskalsivat kysyä "mitä on tapahtunut" ja saatoin lyhyesti vastata "elämä". Ja tottahan se on. Ehkei menneisyyteni ole niin paha, sillä ajattelen, että (valitettavasti) on muita jotka ovat kokeneet pahempaa.

Noh, halusin jollakin tapaa selittää seuraavat kuvat, ilman että kukaan jää miettimään miksi ranteeni oli rikki. Nyt kuitenkin rumia arpia koristaa kaunis kurre! <3
ps. Pahoittelen kuvien laatua, ensimmäinen vähän epätarkka ja toinen on kännykkäkuva :)

Ennen, näkyy hieman tuo 'patti' arpi tuossa sivussa.

Jälkeen

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Päivittäiset valkoiset valheet.

Törmäsin tähän kyseiseen blogiin jo jonkin aikaa sitten jotain ihan ihme kautta - en kyllä enää muista mitä kautta.
Olen ollut siitä lähtien niin koukussa näihin hauskoihin kuviin ja lauseisiin, että tahdoin jakaa nämä sekä visuaalisesti kauniit, että sisällöltään hauskat kuvat ja esitellä lyhyesti niiden mahtavan artistin.

Lauren Nicole Hom on New Yorkilainen kuvittaja sekä graafinen suunnittelija.
Alunperin Hom on kuitenkin syntynyt ja kasvanut Californian auringossa. Kolmen vuoden ikäisestä lähtien hän on tiennyt haluavansa olla jonkin sortin artisti, vuosia myöhemmin tulivat retro-henkiset hauskat Daily Dishonestyt.

Blogi ei kuitenkaan käsittääkseni ole Homin oma pitämä, sillä sivujensa mukaan hänen bloginsa löytyy täältä, kuitenkin hänen töitään seuraa helpoiten Daily Dishonesty sivuston kautta.
Ja kuten nimikin kertoo, kyse on pienistä päivittäisistä valkoisista valheista joita kerromme itsellemme tai toisille.

Tässä muutama oma suosikkini!







lauantai 2. maaliskuuta 2013

DIY Memo board



No sainhan mä vihdoinkin tämänkin tehtyä!
Oon jo jonkun aikaa tätä miettinyt ja kävin jopa kehykset ostamassa Tiimarin alesta 2 viikkoa sitten! 2 viikkoa ne on tuola eteisessä seissyt, kattomassa mua, syyllistämässä joka päivä siitä kuinka en koskaan saa aikaiseksi mitään. Eilen kun tulin kotiin ja ne siinä oli, nojaamassa seinään, en enää kestänyt ja oli pakko ruveta askartelemaan!

Mä halusin tossa joku aika sitten tehdä IKEAn pikkupöydästä penkin (tutorial tulossa myöhemmin) ja siihen tartti vaahtomuovia pehmusteeksi. Koitin etsiä paikkoja ja löysinkin jonkun liikkeen joka myi raakavaahtomuovia. 50cm x 50cm pala olisi tullut maksamaan reilut 50e. NO WAY, JOSÉ!
Onneksi internetin ihmeellinen maailma on käytettyjen tavaroiden taivas! Ostin käytetyn vaahtomuovipatjan huimaan 10 euron hintaan.
No, se 50x50cm pala tuli käytettyä, mutta tuollainen yhden hengen patja on aika iso ja siitä jäi sitten ylimääräistä. Niinpä tänään siitä käytin osan tähän projektiin.

Tätä varten tarvitset kehykset, sakset, nauhaa, kangasta, liimaa, vaahtomuovia tai vanua (tai vanhoja kangaspaloja), ihan mitä vain täytettä. Optional tarvikkeet: niittipyssy. 


Koira-apulainen on hyvin suositeltavaa, mutta täysin vapaaehtoista.

1. Mitä ikinä pehmustetta käytetään niin koko pitää olla se hieman kehyksen sisäosaa pienempi.
2. Seiraavaksi liimataan tuo kyseinen pehmuste pala kehyksen pohja pahviin kiinni. Suosittelen eri keepperiä universallim! :D
 3. Kun pala on liimattu pahviin kiinni niin päällyskangas levitetään tuon päälle, käännetään työ niin, että 'selkäpuoli' on ylös päin ja  tiukasti kiinnitetään kangas pohjaan kiinni. Tähän suosittelen sitä niittipyssyä. Niitä saa todella edullisesti, alle 10e hintaan rautakaupoista. Ja muutenkin kaikkien mun mielestä pitäisi omistaa niittipyssy! Se vaan kuuluu kaikkien kaappiin siinä missä jeesusteippikin.
4. Työ on melkein valmis. Jos haluat jättää sen siihen ja käyttää sitä nasta tauluna niin se on ihan fine, mutta itse halun vähän monipuolisempaa niinpä lisäsin siihen nauha ristikon. Tämänkin kiinnitin niittipyssyllä.

5. Valmis! Kehyksistä poistetaan lasi. Sen voi säilyttää jotain myöhempää projktia varten tai heittää pois. Jos kenelläkään on mitään ideoita mihin taulujen laseja voi käyttää niin mulle saa ehdottaa!
Sitten pistetään pahvi paikoilleen, käännetään ne mitkälie kiinnitys systeemit paikoilleen ja ripustetaan seinälle :)

Kun tätä nyt kirjoitan niin tajusin, että koska tuo tulee mun ompelu/askartelu pöydän päälle niin mä tein tässä samalla mini version tuosta ja käytän sitä nuppineulatyynynä pöydällä!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Kun ei vaan herää... iPhone auttaa?

Mulla on aina ollut ongelmana aamuisin herääminen. Lapsena kouluun lähteminen tietenkin onnistui paremmin, sillä aamuvirkku-äitini piti aina huolen siitä että nousin ylös ja lähdin kouluun... Kaikki kuitenkin muuttui pois muuttaessani.

Kaverini kanssa juuri keskusteltiin siitä, kuinka esim. töihin herääminen jollain tavalla onnistuu paljon helpommin kuin kouluun herääminen. Ehkä se johtuu siitä, että jos koulusta myöhästyy niin ei välttämättä menetä opiskelupaikkaansa?
Koulu tai työ, herääminen aamuisin ei koskaan ole helppoa. Kaikkea on tultu kokeiltua.
Itselläni on huoneessani 2 herätyskelloa + 1 puhelin jotka aamuisin soivat ja silti parvisängyltä alas tullessani 5 aamulla onnistun laittamaan kaikki kiinni, kiipeämään ylös ja nukahtamaan taas.
Sitten on toki kaikki nämä iPhone herätyskellosovellukset; Radio herätyskello, matikka herätys yms. - ei onnistu. Nähtävästi unenpöpperöisenä silti onnistun laskemaan 249-145+14 laskuja ja sen jälkeen nukahtamaan ilman mitään muistikuvaa tapahtuneesta.
Kun törmäsin Wake n' Shake sovellukseen aikanaan, luulin tämän olevan pelastukseni!
Sovellusta ei voi sulkea, äänenvoimakkuutta ei voi säätää eikä sitä voi torkuttaa! Ainoa tapa saada herätys loppumaan on ravistelemalla puhelinta tarpeeksi kauan kunnes palkki täyttyy ja se sammuu. Parasta on, että voit itse määrätä kuinka lujaa puhelinta pitää ravistaa että palkki täyttyy - ettei vain olisi liian helppoa. Tämä toimi minulla niin hyvin ja niin pitkään ja olin niin iloinen kun kävin ajoissa koulussa!

No... Kunnes tajusin, että aina voin poistaa sen kokonaan puhelimestani... Siihen loppui heräilyt. Aina aamuisin oli mukavaa huomata kuinka tuo sovellus on poissa ja sitten lataan uudestaan, vihaisena itselleni.

Nyt kuitenkin olen keksinyt ratkaisun pulmaani. Ratkaisun joka toivottavasti toimii paremmin kuin mikään tähän asti kokeilema konsti! Tämä neronleimaus tuli minulle tänään (vaikkakin olen tiennyt tästä mahdollisuudesta jo pitkään) ja olen siitä niin innoissani, että päätin jakaa sen muiden kanssa!
(Tämä 'tutorial' on vain iPhone käyttäjille. En tiedä miten Androidit sun muut toimivat... Sori)

Toivottavasti tällä konstilla pahimmatkin nukkuja heräävät.
Ps. En ota vastuuta jos joku heittää puhelimensa seinään vihaisena...

1. Hommaa itsellesi iPhone, ellei sinulla sellaista jo ole. Mallilla tuskin on väliä.
2. Lataa Wake n' Shake sovellus puhelimeesi täältä (maksullinen, myös muita maksuttomia sovelluksia kannattaa kokeilla). 
3. Avaa sovellus ja määritä itsellesi herätys sekä tärkein: ravistelun herkkyys. Näitä kannattaa kokeilla että mikä itselle on sopivin. Älä sorru luulemaan, että jokin voimakkuus on liikaa sinulle - sillä sitä se ei luultavasti ole ja nukut aamulla taas pommiin.

5. Seuraavaksi painamalla Home näppäintä, poistu sovelluksesta.
6. Mene Asetukset ja siitä etsi kohta Rajoitukset, klikkaamalla tätä laita/aseta pääsykoodisi. (Jos avaamalla kansion näet ylälaidassa tekstin "Ota rajoitukset käyttöön", paina sitä ja se pyytää sinua asettamaan pääsykoodin HUOM. Tämä on myös tapa vaihtaa pääsykoodin.)
7. Etsi kohta "poistaminen" sovellus kuvakkeen vieressä ja paina sitä niin, että sininen palkki muuttuu harmaaksi. Valmis.


Näin sinulla on mahtava vaikeasti sammutettava herätyskello jota et pääse poistamaan ilman pääsykoodia. Kannattaa muuten laittaa joku mahdollisimman vaikeasti muistettava numerosarja (sillä et tule tarvitsemaan sitä muuta kuin rajoituksissa), kirjottaa se jonnekkin lapulle ylös ja unohtaa se. Siten et ainakaan väsyneenä poista sovellusta laittamalla pääsykoodin.

torstai 21. helmikuuta 2013

Päiväkodit ja tarhatädit

Iltalehteen on tullut nyt viimeaikoina näitä "vinkki" juttuja. Siis näitä missä "neuvotaan" ihmisiä käyttäytymään "oikein". Kun olen näitä muutamia lukenut, niin pistää miettimään että ovatkohan kirjoittajat itse koskaan vaivautuneet katsomaan peiliin?

Äitinä, tämä viimeisin kyllä alkoi hieman ärsyttämään... Päätinkin tästä avautua hieman omilla kommenteillani.. Ja kirjoitin tämän tekstin tuonne Iltalehden foorumiin, mutta ajattelin nyt myös jakaa sen täällä. Enjoy!



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013...02395_uu.shtml

Mielestäni aivan mahtavaa, että hoitotäditkin avaavat suunsa... Mutta ovatko he aina oikeassa?

Ensinnäkin "Hoitotäti" on selvästi elämäänsä ja työhönsä kyllästynyt henkilö. En tiedä.. Mielestäni ihan törkeästi kirjoitettu vaikkakin asiaa joissakin kohdissa puhutaan.

Katsotaanpa näitä hieman:

1. Älä kettuile henkilökunnalle kadonneista "Rukan punaisista kurakäsineistä". Niissä ei tietenkään ole edes lapsen nimeä, kuka niihin nimiä jaksaisi raapustaa? Kyllähän ne tarhassa tietää, että meidän Maijalla on sellaiset Rukan punaiset kurakäsineet. Kyseisiä Rukan punaisia kurahanskoja löytyy yleensä ryhmästä noin 6-15 paria ja niistä 80 prosenttia on yleensä ilman nimeä.


*** Tässä tapauksessa olen samaa mieltä. Nimet pitäisi tavaroihin laittaa, jos ei laita niin ei voi ketään muuta syyttää kadonneista tavaroista kuin itseään.

2. Älä nalkuta kaikista rievuista ja räteistä, joita teiltä on "kadonnut". Henkilökunnalla saattaa olla tärkeämpääkin tekemistä kuin etsiä kenenkin riepuja ja rättejä, jotka sitten yleensä löytyvät yllättäen lapsen lokeropaikalta tai "jopa" viereisestä lokerosta.

*** Entä jos eivät löydy? Kaikki eivät aina välttämättä nalkuta, ellei kysyminenkin ole kiellettyä?

3. Niitä kauppareissuja oman kullanmurun kanssa voi myös harjoitella. Kaikkia kauppareissuja ei tarvitse tehdä perjantai-iltapäivänä niin, että oma kullanmuru jäkittää sitten viiteen asti siellä pihalla, että vanhemmat saavat "laatuaikaa" kauppareissunsa ajaksi.

*** Jos päiväkoti selvästi on auki klo 6:30 - 17:30, niin mitä vikaa siinä jos lapsen hakeekin klo 17? Teille siitä maksetaan, vai onko hoitotädillä niin kiire perjantaina viikonlopun viettoon, että haluaa sitä palkkaa saada olematta koko työaikaa paikalla?

4. Sano palautteesi suoraan henkilökunnalle. Älä valita lapsellesi asioista, niin että hoitohenkilökunta varmasti kuulee "palautteesi".

*** Jos 'valitetaan' lapselle asioista, niin saattavat olla vain osa keskustelua. Onko tullut mieleen? Olen kyllä samaa mieltä siitä, että todelliset valituksen aiheet tulee aina sanoa suoraan hoitotädeille tai päiväkodin johtajalle.

5. Älä tuo sairasta lasta hoitoon. Kaikki sata muuta lasta eivät halua sinun lapseltasi ripulia, vaikka sinä töihin haluaisitkin mennä. Koska työpaikkasi ei luonnollisestikaan pärjää siellä päivää tai kahta ilman sinua. Aamusupot kannattaa myös jättää antamatta, niitä sitten aamupalan jälkeen kilahtelee yhteen jos toiseenkin pottaan, mutta ei se meidän Maija nyt kipeä ole, ei tietenkään.

*** No tiedetään keneltä ne pikku Maijat sarkasmia oppivat. Sairaita lapsia EI pitäisi hoitoon viedä, mutta missä menee raja? Jos lapsi aamulla aivastaa, niin onko se väärin sitä lasta päiväkotiin viedä?

6. Kun saat lapsen päivästä palautetta, että kullanmurusi on lyönyt ja töninyt kavereita mennen tullen, älä kehittele selitystä asiaan rokotuksen jälkivaikutuksista tai ummetuksesta. Ehkäpä sille kullanmurulle kannattaisi asettaa niitä rajoja myös siellä kotona.

*** Kuri kuuluu sekä kotiin, että päiväkotiin! Vanhemmat HOI! Lapselle SAA sanoa EI ja pitäänkin! Jos lapsenne huutavat täyttä kurkkua julkisessa liikennevälineessä, niin ehkä sen sijaan, että lahjotte lastanne niin sanotte "Nyt hiljaa tai mä heitän ton tikkarin roskiin". Huonosta käytöksestä kuuluu saada rangaistus, sitä ei kuulu palkita!

7. Tuo lapsellesi asianmukaiset vaatteet. On kurjaa laittaa lapsi ulos viiden asteen pakkaseen liian pienissä kesäkumppareissa moneksi tunniksi (että ne vanhemmat saavat hoitaa niitä kauppareissujansa rauhassa).

*** Vanhemmat myös unohtavat. Muistathan, että sinun työpäiväsi loppuu viimeistään klo 17:30. Vanhemman pitää olla vanhempi sen työpäivän jälkeenkin. Ei ole väärin muistuttaa, että "hei, lapsenne kumisaappaat ovat pienet ja tällä ei ole asianmukaisia vaatteita. Muistattehan huomiseksi tuoda paremmat?"

8. Ota huomioon, että hoidossa on sinun kullanmurusi lisäksi yleensä 11-22 lasta samassa ryhmässä. Sinun kullanmurusi ei ole huomion keskipisteenä koko päivää. Kaikki, mitä kullanmurusi milläkin hetkellä haluaa, ei välttämättä toteudu. Jos päiväkodissa on sata lasta ja kaksi keinua, ei sinun kullanmurusi voi keinua koko ulkoilun aikaa.

*** Meidän 'kullanmurut' ovat lapsiamme. Hoitotädin sarkasmi kyllä rehellisesti V***aa. Mutta olen samaa mieltä siinä, että lapsen kuuluu oppia jakamaan ja tottumaan siihen ettei kaikkea aina saa, mutta jos lasta kiusataan ja syrjitään ja hoitotädit eivät mitään tee - vika on ihan muualla kuin lapsessa tai vanhemmassa.

9. Pidä myös lastasi joskus lomalla. Olo 12-23 lapsen ryhmässä ei ole lapselle pelkkää hauskaa virikettä. Päivähoidon arki on lasten työtä - montako vuotta itse jaksaisit tehdä töitä ilman lomaa? Tokihan on kesällä kiva kalastella 4-5 viikkoa ihan vain itsekseen, mutta ne samat lapsiraukat ovat siellä päivähoidossa joulut ja juhannukset.

*** Aamen.

10. Hoitohenkilökuntaa voisi yrittää kohdella kuin muitakin ihmisiä. Kohtelias peruskäytös olisi ihan suotavaa. Ja jos oikein haluaisi yllättää, niin voisihan sitä vaikka perjantai-iltapäivänä hyvät viikonloput toivottaa!

*** Hoitohenkilökunta voisi yrittää kohdella vanhempia kuin muitakin ihmisiä. Aina ei kaikesta tarvitse valittaa ankaraan sävyyn vaan ottaa asiat mukavammin esiin, näin ne jäävät paremmin mieleen eivätkä vanhemmat ota palautetta negatiivisesti vastaan.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Nyt Leivotaan!!

Tämä on sitten viimeinen Ystävänpäivä aiheinen juttu minkä teen, sillä ystävänpäivä on jo huomenna!

Huomenna aionkin viettää kivaa ja rauhallista koti-iltaa ystävänpäivän merkeissä, annan lahjani ja herkutellaan cupcakesejä. Niitä siis päätin tänään leipoa, ja tietenkin vaaleanpunaisia!

Suklaa kuppikakkuja (n.12kpl)
2dl Jauhoja
0,5dl Kaakaojauhetta
1,2dl Sokeria
2tl Leivinjauhetta
1tl Vaniljasokeria
80g Voita tai Leivontamargariiniä (sulatettuna)
2  Kananmunaa
1,2dl Maitoa


1. Laita uuni lämpenemään 150°C asteeseen.
2. Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään
3. Lisää  voi, kananmunat sekä maito ja sekoita.
4. Kaada muffinssivuokiin täyttämällä ne n. 3/4.
5. Pistä uuniin ja anna olla n. 15-20min. 

Voit kokeilla hammastikulla tökkimällä, että onko valmiit. Jos tikkuun jää mitään kiinni, niin se meinaa, että ne ovat raakoja sisältä. Eli hammastikkun kuuluu upottamisen jälkeen tulla ihan yhtä siistinä ulos.


Kuorutteen resepti on alkuperäisesti 24:lle kakulle. Pistän kuitenkin puolitetut annokset tähän.
Buttercream Frosting (12kpl)

112 g Voita (pehmeää, huoneenlämpöistä - ei sulatettua)
4dl Tomusokeria 
1/8tl Suolaa
1tl Vanilijasokeria
2rkl Maitoa

1. Vatkaa voi kunnes se on valkoista.
2. Lisää Tomusokeri hitaasti, mieluiten siivilän läpi.
3. Kun sokeri on sekoittunut voihin kokonaan, lisää vaniljasokeri, suola sekä maito ja vatkaa n.3min.
4. Lisää tomusokeria tai maitoa tarpeen mukaan, riippuen tarvitseeko kuorutteen olla kiinteämpää vai nestemäisempää

Halutessasi voit lisätä ruokaväriä, jos et - niin kuorrute jää valkoiseksi. 

Kauhaa kuorrute pursotin pussiin ja pursota päälle. Jos pussia ei löydy niin voit myös nätisti veitsellä tai lusikalla kuoruttaa leivokset.




tiistai 12. helmikuuta 2013

DIY: Persoonallinen muki.

Mietin kamalasti ystävänpäivälahjaa poikaystävälleni. Rahaa ei tässä kuussa koiran eläinlääkäri käynnin jälkeen ole, joten mitäs?
Olin tuossa joku aika sitten ostanut Tiger Storesta kivan sydän mukin jonka pintaa oli käsitelty siten, että kun mukiin kaataa kuumaa vettä niin tumman liila pinta muuttuu lämmön mukaan sydämiä täynnä olevaksi kuosiksi. No laiska kun olen, niin heitinpä mukin muutamaan otteeseen, ohjeista huolimatta, tiskikoneeseen... Koko pinta lähti hitaasti kuoriutumaan irti ja jäljelle jäi ruma valkoinen tylsä muki.

Tylsälle mukille päätin antaa pienen tiskikoneen kestävän muodon muutoksen ja siitä tulikin tarpeeksi kiva, että sen voisi antaa lahjaksi.

Tätä projektia varten en tarvinnut muuta kuin Saksia, pysyvän vedenkestävän tussin (käytin TEXTMARK 500) ja valkoisen mukin.

Aloitin ensin pyyhkimällä mukin asetoonilla, pyyhkimällä ylimääräiset liat yms pois mukin pinnalta. Tämän jälkeen käytin tavallista vesiliukoista tussia hahmottellakseni kuvan minkä aion piirtää mukiin. Tussin saa myöhemmin pyyhittyä asetoonilla (kynsilakanpoistoaine).











Seuraavaksi otin tussin ja aloin piirtämään.
Kun kuva oli valmis, pistin mukin sellaisenaan uuniin joka oli esilämmitetty 250asteeseen. Annoin olla 45min (Tai no siis käsittelin mukia öljyisillä käsillä kun olin juuri rasvannut erään työkalun... En tietty ajatellut yhtää loppuun saakka, kun muki oli tullut uunista niin oli vähän sielä sun täällä palanutta pinttynyttä öljyä. hence noi tummentumat alemmassa kuvassa) . Kun muki oli tullut uunista annoin sen jäähtyä kunnolla ja vahvistin tussin viivat uudestaan, sillä ensimmäinen kerros palaa vaalean sävyiseksi ja itse halusin kuvasta mustaa.
Annoin seuraavaksi mukin olla uunissa vain 30min, annoin jäähtyä ja pyyhin pinnan vielä kerran asetoonilla poistaakseni ylimääräiset punaisen tussin jäljet sekä muut roskat. Sitten muki oli valmis.
Tämä maksoi minulle huomat 0e!! 
Jos ei kotoa löydy tyhjiä tylsiä mukeja niin näitä saa ostettua todella halvalla esim. Tarjoustalosta, Saiturinpörssistä yms. halpis kaupoista sekä tietenkin kaiken maailman Citymarketeista ymv.

Halusin kuitenkin jotain lisää lahjaan paitsi mukin ja ystävänpäiväkortin, joten tein pieniä parisuhde 'kuponkeja' joihin kirjoitin esim "Riita Seis. Oikeuttaa yhteen riidan keskeytykseen. No but's maybe's or if's", "kokovartalohieronta, oikeuttaa 45min kestoiseen kokovartalohierontaan" yms.
Ajattelin näiden olevan kiva pieni piristys ja viimeiseksi käyttöpäiväksi laitoin tietenkin 14.2.2014. 



maanantai 11. helmikuuta 2013

DIY: Pop-Up ystävänpäiväkortit



Ystävänpäivä on ihan kohta! Itse en ole valmistellut vielä mitään, mutta onneksi poikaystäväni tulee vasta Torstaina illalla, joten kaipa minulla hieman aikaa on.

Tänään kuitenkin ajattelin askarrella pari ystävänpäiväkorttia. Ja näitä on todella helppoa ja edullista tehdä!


Pop-up kortteja varten tarvitset:

Sakset
Paperia
Liimaa
Kartonkia
Kynä
Viivotin



Ajatus minulle tuli tästä. Omistani ei tullut niin hienoja kun tuo, mutta sen verran nopeita ja helppoja oli tehdä ettei haittaa. :)

Ensin tein tuon sydämiä täynnä olevan kortin.
Aloitin leikkaamalla paperin viivoja. 2 leikkaus viivaa vastaa yhtä pop-up viivaa. Näistä voi tehdä niin ohuita tai paksuja kuin haluaa, mutta mitä ohuempi sitä epävakaampi siitä tulee.


Seuraavaksi liimataan tuo paperi reunoista pahviin kiinni ja nostetaan ulokkeet ylös.


Sitten tuo onkin lähes valmis. Päälle ripotellaan halun mukaan sydämiä, bannereita tai muita vastaavia pieniä taideteoksia oman halun mukaan ja sitten se onkin valmis!








I<3U kortin taas tehdään ihan samalla tekniikalla.

Ensin piirretään paperille kuvanmukainen malli.
(kannattaa piirtää peilikuvana, sillä sitten kynän viivoja ei näy kortin puolella)
Katkoviivat viittaavat kohtiin mitkä taitetaan kun taas mustat viivat ovat kohtia mitkä leikataan. Leikkaamiseen voi käyttää joko askarteluveistä tai pieniä teräviä kynsisaksia.
Tekniikka perustuu siihen, että tuo yläosan taitoskohta on samanverran I:n yläpuolella kuin itse kirjain on keskitaitoksen alapuolella.

Alapuolella on minun versioni tuosta kuvan kortista.









Huomenna voisin tehdä jonkun lahjan... hmm..

tiistai 5. helmikuuta 2013

Luca and Me


This is Luca.



Luca is approximately 5 months old. He was probably born sometime in September 2012. I say probably because I have no idea. Nobody does.



You're probably wondering why...



Luca and his littermates are Romanian rescue puppies. They were abandoned near a gate of a house and left there to die. The woman who lived at that house did not want the puppies... Or who knows, maybe she had some bigger reason not to keep them, but in my opinion there is no excuse good enough to justify the next thing that she chose to do.

When she decided that she will/can not keep these gorgeous little creatures, her answer to the problem was to pick them up and put them one by one in a garbage bag. Yes. A garbage bag. And what do people usually do with garbage bags? They throw them in the dumpster. And so did this lady - she threw them all in one garbage bag to the dumpster.

Luca and his litter-mates on their way to the foster care.

I mean look at them! How can anybody be so cold-hearted?


Thank God there was a person who was taking out their own trash soon enough to save them.


Hearing the helpless puppies cry, they took them out of the dumpster and built a temporary shelter from cardboard boxes and some clothes to keep them wars. But even Romania gets cold. These pups were not going to make it through the cold. They were only about 2 months old and it was cold enough to make them tremble. Foster home was in a grate need. If there weren’t going to be anybody who would open their home and heart to the puppies, they would freeze to death. Can you imagine? Surviving being thrown in a dumpster, living the life of a homeless dog - still being fed by a kind human, only to die of cold. Well, lucky enough there was somebody who was able to take them in and care for them in the warmth of their home.


The 5 pups lived in their foster home for around 2 months until they found their homes in Finland.




Monday, January 28th 2013

I found him through an animal rescue organization called Pelastetaan Koirat Ry, they are the angels that help so many dogs find homes in Finland. And help the stray dogs in Romania, but I will write more about them later.



After weeks of waiting I was finally ready to go pick up my Romanian rescue! I remember how excited I was, nervous!



We got to the Helsinki-Vantaa airport at 6:20pm, the flight was scheduled to land at 6:35pm. The waiting felt like hours instead of minutes! My daughter and I were waiting next to the exit at Terminal 1.



6:35 - Finally, the information board changed status to "landed" for the flight where my new family member was.



6:40 - The time was moving so slowly!


6:45 - Any minute now!




Few minutes later I heard some barking from behind the doors. I knew they were here! I tried to maintain my excitement to the point where I was so happy that I nearly started crying! But... ughm. I'm a tough chick.. So, no tears.


The doors slid open and I saw a man with 2 huge dog carriers and a small little one on top of them.


The man walked closer - that is when I saw him. In that small carrier (the kind that you take as a carry-on with you to the plane) a scared, confused little puppy - looking around, without a clue of what was going on. All of the dog recipients were asked to move a side so we wouldn't be blocking the exit door, so we did as asked. First they opened one of the big carriers, there were 3 dogs in there. I was standing there, waiting for my turn, watching the dogs being handed to their new families one by one... My turn was coming any minute now.


When the 1st carrier was empty that is when the lady said "Let's take this little guy out of the tiny carrier, he's been there for so long", I remember my heart almost jumping to my throat! This was it! This was my turn! All the waiting was about to be over!


Luca did not want to come out of the tiny little carrier! I felt a little sorry for him; I can only imagine how scared he must have been... But simultaneously I was happy for all of us, I knew that I would love him and care for him for the rest of his life.


When he was handed to me, I got a scared. He was so much smaller than I expected. I felt like I was holding a fragile little baby and I was scared he would hate me, like babies tend to dislike me for some reason. He didn't though. He didn't hate me. And oh boy, did he NOT hate me after we got to the car and I handed him his bully stick!


It was probably the most delicious thing he had ever tasted in his life! He chewed on that thing for two days straight!


When finally at home, he got to eat, meet our cat and take his first walk in Finland. He was happy. And so were we.


And that is how I met my Luca.






Good night.
Ps. Thank you Joanna for the pictures! <3